Luonnos lautakuntaan

Lahelanpellon asemakaavaluonnosta on valmisteltu syksyn ajan yhdessä Tuusulan kunnan kaavasuunnittelijoiden kanssa, ja se on nyt valmistunut nähtäville. Suurin muutos edelliseen luonnokseen verrattuna on omakotitalotonttien määrän kasvaminen ja tonttikoon suureneminen.

Tutustu havainnekuviin klikkaamalla alla olevaa kuvaa!idästä

Pääosa asuinrakennuksista tulee edelleen olemaan erillis- tai kytkettyjä pientaloja. Lahelanorren ja kokoojakadun varrella korttelit on mahdollista toteuttaa myös pienkerrostaloina. Omakotitalotontteja tulee alueelle noin 130. Lisäksi keskuspuiston reunaan on suunniteltu 18 tonttia townhouse -taloille. AO -merkityt omakotitontit ovat kooltaan alkuperäistä luonnosta hieman suurempia, ollen kooltaan pääosin n. 600 – 900 m2 . Rakennusten suurin sallittu kerrosluku on täsmentynyt aiemmasta 2½:sta 2:een. Uusia asukkaita Lahelan uudelle puutaloalueelle tulee arvion mukaan n. 1200.

kaavaluonnos_kartta

Alueesta tulee valmistuttuaan moderni ja ihmisen mittakaavainen miljöökokonaisuus, jonka esikuvia ovat perinteiset puu- ja puutarhakaupunginosat.

Mielipiteet ja kommentit luonnossuunnitelmasta ovat tervetulleita.

Pekka Mäkelä, Pöyry Finland Oy

Luonnos käsitellään kuntakehityslautakunnassa 16.10.

Tutustu muihin käsiteltäviin asioihin täällä!

– Kaavaselostus liitteineen